lauantai 28. joulukuuta 2013

Tennarisukat ystävälle

Näistä tuli kyllä niin kivat, että täytyy kaiketi itselle tehdä samanlaiset :-)

Ohje on Novitan sivuilta, lankana 7 veljestä. Converse-merkit suhersin tekstiilitusseilla trikoopaloille.

Tämä pehmeä paketti ennätti Amerikkaan jouluksi ja lahjan saaja oli kyllä melkoisen innoissaan :-)

Lämpöiset Converset.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pientä jouluista ompelua

Monta ompelutyötä on "jonossa" odottamassa inspiraatiota. Joskus on kuitenkin hyvä tehdä jotain ihan muuta, eikä pakottaa itseään niihin tylsempiin hommiin. Antaa niiden odottaa parempaa hetkeä :-)

Tykkään ommella tyyliin "freestyle", jolloin idea lähtee esim. jostakin kankaasta. Sen ympärille sitten rakentuu pikku hiljaa lisää, kunnes lopulta huomaan, että minulla on käsissä valmis ompelus. Tätä olen toteuttanut eilen ja tänään. Aluksi oli idea jouluisesta kuosista. Sitten aloin toteuttamaan sitä ompelemalla ja yhdistämällä applikaation ja tekstiilitussin. Kävi siis niin, että en piirtänyt kuosia lainkaan, vaan tein sen suoraan kankaalle :-) 

Tällä kertaa valmistui kassi ja pienempi pussukka. Kassi on vuoritettu ja soveltuu mainiosti vaikka joululahjakassiksi. Pussukassa on pitsivetoketju, joka ei oikein kuvassa näy. Siellä voisi säilyttää vaikkapa piparkakkumuotteja!



Jouluinen kassi

Jouluinen pieni pussukka

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Eka Savaway jouluisissa tunnelmissa

Osallistuin ensimmäistä kertaa Facebookin Saumanvara-ryhmän Savaway-haasteeseen. Torstaina saapui yllätyspaketti Katin Mussukoilta. Paketin sai avata perjantaiaamuna (oli hieman vaikea malttaa mielensä, mutta onnistuin!), ja illalla klo 21-23 sitten ommeltiin virtuaalisesti porukalla. Oikein mukava juttu, ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi kohdallani!

Tällainen tuli illalla suristeltua (2 tuntia on muuten ihan järjettömän lyhyt aika ommellessa!). Pitsillä ja röyhelöllä ripaus romantiikkaa, taskuissa on tekstiilitussilla piirretyt kuviot. Siskoni sai tämän essun eilen pikkujoululahjaksi :-)


Terhin eka Savaway!

Pipo ja lapaset

Ostin joku aika sitten Sinellistä kapeakärkisiä tekstiilitusseja, joita olen nyt testaillut. Testaillessa olen huomannut, että näillähän voi tehdä vaikka mitä kivaa! Suunnitelmissa olisi itselle paita, johon voisi taiteilla isohkon kuvan - en vain ole vielä keksinyt, mikä se kuva voisi olla :-)

Toistaiseksi olen piirrellyt pienehköjä "merkkejä", joita voi sitten ommella vaikka vaatteisiin yksityiskohdaksi.

Aamulla tuulessa ja tuiskussa ulkoillessa huomasin, että talvi on totisesti täällä, ja että minulla ei ole tarpeeksi lämmintä pipoa! No siitä se ajatus sitten lähti ja kaivoin esille Kankaiden yöstä ostamani Noshin joustofroteen. Väri on herkullinen karpalonpunainen. Sekä pipon että lapasten kaava on oma. Kangasmerkit on siis piirusteltu tekstiilitussilla trikoopaloille. Pipo on kaksinkertaista joustofroteeta, lapasissa on fleecevuori. Ehdin jo testata nämä ulkonakin ja tykkään todella paljon: lämmin ja kiva setti :-)



Pipo ja lapaset joustofroteesta.

torstai 14. marraskuuta 2013

Arvonta suoritettu!

Pipoarvonta suoritettiin juuri karvaisen virallisen valvojan läsnäollessa ja onnetar nosti piposta luvun 12, eli pipo menee Annalle. Onnea! :-)

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Ruusukesetti ja lahjat joulun lapsille

Ompelin siskolle tilauksesta pipon ja rengashuivin isoilla ruusukkeilla. Aika kiva tuli, pitänee tehdä myös itselle, tosin eri väreissä.


Ruusukesetti

Heräsin hieman myöhään Operaatio Joulun Lapsi -keräykseen, mutta ehdin kuin ehdinkin koota kaksi pakettia. Tällainen puuhastelu hyvän asian parissa on minulle todella mieluisaa. Tuli iloinen joulumieli, kun ompelin paidan, pipon ja penaalin molempiin paketteihin. Muut tavarat onkin sitten ostettu. Lahjat menevät köyhille lapsilla Romaniaan.

Ensi vuonna täytyy pistää paremmaksi ja koota useampi paketti, mutta aikaa onkin huomattavasti enemmän kuin kuusi päivää! :-)


Paketit Joulun Lapsi -keräykseen

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Ompelukilpailun tulos ja arvonta :)

Olipa mukava herätä torstaiaamuun ja huomata, että asustesettini on sijoittunut toiseksi Noshin ja Minityylin ompelukilpailussa. Kiitos kaikille äänestäneille!

Tämän iloisen uutisen kunniaksi pistetään arpajaiset pystyyn. Lupailinkin tuossa aiemmin arpoa ompelemani aurinko-pipon, joka on siis samanlainen kuin kisassa, mutta eri väriä. Pipo on kokoa 58/60 ja mallia lörppä. Pesu 40 astetta.

Kommentoi tätä postausta vaikkapa sanalla "arpa", niin olet mukana! Suoritan arvonnan ensi torstaina. Onnea arvontaan! :)
(Anonyymit, laittakaa mielellään mukaan myös sähköpostiosoite, niin tavoitan voittajan helpommin!)

Arvonnan palkinto, aurinko-pipo.


torstai 31. lokakuuta 2013

Kankaiden yön satoa...

Pitihän se sitten ottaa ryhmäkuva näistä ihanuuksista, joita Kankaiden yönä "erehdyin" tilaamaan. On froteeta, velouria ja trikoota - ihania ja ennen kaikkea edullisia! :-) Tällä kertaa tilasin KestovaippakaupastaViljamin PuodistaLinneliltä ja Noshilta.

Alarivissä on lisäksi Marimekon trikoita, joita eräs ystävällinen ihminen minulle osti ja lähetti Marimekon tehtaanmyymälästä. Laitoin ne samaan kuvaan, kun paketti tuli samaan syssyyn (ja ennen kaikkea samaan konkurssiin!) Yön kankaiden kanssa.

Ai että mitäkö minä näistä teen? No tuota,.. ömh, kyllä mulla jotain ideoita on, mutta ei mitään kiveen hakattua vielä :-)

Kankaiden yön saalis!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Applikoituja aurinkoja kaamokseen

Innostuin osallistumaan Nosh Organicsin ja Minityylin ompelukilpailuun, jossa piti ommella asusteita Noshin syksyn malliston kankaista. Valitsin kankaaksi ihanan kelta-valkoisen ribbineuloksen, josta piti alunperin tulla pipo, tuubihuivi ja lapaset. Kangas olikin kapeampaa kuin luulin, joten ei riittänyt tuubihuiviin. Ostin samalla myös pätkän samaa kangasta eri värisenä (savi-valkoinen). Kankaat tuntuvat todella laadukkailta ja ovat ihanan pehmeitä. 

Keltainen neulos inspiroi applikoimaan sekä pipoon että lapasiin auringot/auringonkukat velourpaloista. Täytyy sanoa, että tällä kertaa lopputulos on todella lähellä alkuperäistä visiota (usein suunnitelmat tuppaavat muuttumaan matkan varrella enemmän tai vähemmän..), ja olen erittäin tyytyväinen tähän settiin.

Ompelukilpailun äänestys päättyy huomenna, saas nähdä kuinka käy! :-) Vielä ehtii siis äänestää, klik-klik!

Ykkönen on ykkönen?

Kestovaippakaupan singletrikoosta on ollut tekeillä paita jo pidemmän aikaa. Viimeksi tänään tuntui siltä, että heitän koko tekeleen roskiin: niin paljon olen saanut sen kanssa taistella! Otin kaavan jostain vanhasta Burdasta, ja jotenkin ei istunut minun vartalolleni ollenkaan. Lisäksi yritin ommella tähän paitaan elämäni ensimmäistä pitsivetoketjua, mutta sekin meni ihan päin mäntyä. Halkio oli jo leikattu, piti siis keksiä jotain...

Lopulta päädyin ompelemaan halkion kiinni ja päälle ompelin puuvillapitsiä ja napit, eli siihen tulikin sitten valenappilista vetoketjun sijaan! Pitsi meni alhaalta pikkasen vinoon, mutta hartiat olivat jo sen verran jumissa, että pelkkä ajatuskin ratkomisesta sai pään särkemään.

Seuraava ongelma oli liika väljyys mallissa. Kangas olisi tähän malliin saanut olla laskeutuvampaa, ehkä viskoositrikoota. Tässä ei siis alunperin ollut hihasaumoja, vaan tein ne jälkikäteen, kun en muutakaan keksinyt. Eli leikkasin vaan hihat irti, muotoilin sekä hihojen että miehustan kappaleet uusiksi ja ompelin hihat kiinni.

Tällainen siitä nyt sitten tuli. Ihan ok kotipaita ;-)

Kaamospaita

Tein toisenkin pipon aurinko-applikaatiolla. Ja nyt rumpujen pärinää: arvon tämän pipon jossain vaiheessa, kunhan saan blogilleni lisää lukijoita! Eli nyt kannattaa jo valmiiksi liittyä blogini lukijaksi, niin arvonta ei mene ohi suun :-)


Pipo on kokoa 58 (aikuisen) ja mallia "lörppä". Kangas Nosh Organicsin luomupuuvillainen ribbi. Pesu 40.

Arvotaan pian...


maanantai 28. lokakuuta 2013

Arkistoihin hukkunut kuosi

Tämä vitsikäs (lasten?) kuosi oli jäänyt arkistojen kätköihin. Onneksi löytyi!

Porkkanavarkaissa (c) Tikkiäinen

Lintusia

Nämä lintuset piirtelin joskus alkusyksystä. Taisipa tämä kuosi yhteen kuosikisaankin osallistua!

Varjolinnut (c) Tikkiäinen

Varjolinnut (c) Tikkiäinen

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kankaiden yön jälkeisen aamun lievä morkkis ja juhlaväkeä

Kone toimii taas, jipii. 

Kankaiden yön jäljiltä olo on väsynyt mutta onnellinen (menin kylläkin nukkumaan jo puolilta öin, mutta mokoma lauseenmuodostus meinasi tehdä hulluksi, enkä lopettaakaan osannut..). Oli niin houkuttelevia tarjouksia, että tuli ostettua enemmän kuin oli tarkoitus. Luulen, että en ole ainoa, jolle näin pääsi käymään ;-)

Eli odotettavissa lähiaikoina kangaspaketteja *tuuletus*. Kyllä se vaan piristää, varsinkin näin kaamosaikaan, kun voi odottaa mukavia pehmeitä paketteja. Ja sitten kun sen paketin saa avata ja voi alkaa hipelöimään ja ideoimaan - ehkä paras hetki!

(Totuus on kuitenkin se, että kovin monet noista ihanista kankaista päätyvät kaappiin pitkäksikin aikaa. Pitäisiköhän viritellä joku pyykkinaru sisälle, mihin kauneimmat voisi ripustaa ihailtaviksi..?)

Nämä kauniit neitokaiset piirtelin jo joskus kesällä. Alkuperäisessä visiossa kuvat olivat koristeellisissa kehyksissä, täytyy toteuttaa sekin vielä. 

Joskus kuviota asetellessa tulee "kämmi", joka sitten osoittautuukin ihan hauskaksi ja saa jäädä. Näin kävi myös tämän kuvion kanssa. Tykkään tuosta epäsäännöllisyydestä, joka on kuitenkin säännöllistä :-)


Juhlaväki (c) Tikkiäinen

Kirsikkapuita syksyn keskelle

Läpäri tempuilee tas. Eli tlee laista ekstiä. Oiein kiva.

Pitää kirjoittaa hyyyvin hitaasti, eli pidemmittä puheitta kaksi uutta kuosia. :-)


Kirsikkapuut (c) Tikkiäinen

 Kirsikkapuut (c) Tikkiäinen

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Talot meni vinksin vonksin

Olin tänään kummitytön luona kylässä ja siellä sai piirtää, jee! Taiteilimme hassuja taloja, ja niistä inspiroituneena piti heti kotiin päästyäni tehdä tämä kuosi, jossa talot on vinksin vonksin :-)

Vinksin vonksin (c) Tikkiäinen

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ovia

Salaperäisiä ovia. Minne ne mahtavatkaan viedä..?


Värikkäät ovet (c) Tikkiäinen


Mustavalko-ovet (c) Tikkiäinen

torstai 17. lokakuuta 2013

Runon innoittama kuosi

"Mitä ne miettivät pienet linnut
metsässä syksyisessä,
kun pilvet riippuu
ja mätäs on märkä
ja kuuset on kyyneleessä?"

Edellä osa Eino Leinon runoa Syysmetsässä. Aina syksyllä luonnossa liikkuessa nuo sanat tulevat mieleeni. Kuinka voikin noin kauniisti sanoilla taiteilla!

Minä taiteilin kynällä ja paperilla tuosta runosta inspiroituneena :-)


Syksyinen metsä (c) Tikkiäinen

Kyynelkuuset (c) Tikkiäinen

Lumisadetta ja uudet lapaset

Viime syksynä neuloin useat lapaset, joihin neulahuovutin erilaisia koristeita: kukkia, kettuja, maatuskoita ja enkeleitä. Osa lähti myyntiin, osa lahjaksi, eikä itselle "riittänyt". Nämä syksyn/talven ensimmäiset tulkoot siis ihan omaan käyttöön. 

Lankana näissä on iki-ihana Puro, jota ei enää Novitan valikoimissa taida ollakaan..? Neulahuovutetut perhoset on tikutettu tyylillä "katsotaan millaset tulee". Tuli tällaiset tällä kertaa :-)


Perhoslapaset


Neulahuovutus on koukuttavaa puuhaa, joka vaatii hieman keskittymistä ja valmista ei tule kovin nopeasti, mutta lopputulos on usein vaivan arvoinen (myös silloin, kun on ottanut työtä tehdessä useampia verinäytteitä..). 

Rakas ystäväni K vieraili aamupäivällä. Ei paljoa tarvinnut houkutella, niin alkoi tikutus kuulua ja kylläpä tulikin hieno (tuleva) tähti-heijastin. Varsin huolellista työtä! (Onneksi ohjaaja muisti välillä muistuttaa työn kääntämisestä, oli jo melkoisen lujassa kiinni alustassa.., no mutta tekevälle sattuu ja innokkaalle sitäkin enemmän.)


Meillä vieraatkin koukutetaan käsitöihin.

Täällä Keski-Suomessa alkoi hiutaleita leijailla iltapäivällä. Nyt lunta on paikoin jo kertynyt valkoisiksi läikiksi pihaan - talvi on nyt totta. Eipä tässä kai muu auta, kun laittaa seuraavat lapaset alulle :-)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Paisleyn lumoissa

Mikä ihmeen paisley? Historiapläjäys englanniksi löytyy esim. täältä: http://en.wikipedia.org/wiki/Paisley_(design) .

Suunnittelin hieman raisumman paisley-kuosin ja sen nimeksi tulikin sitten luonnollisesti rokkipaisley ;-)



Rokkipaisley (c) Tikkiäinen
Harmaan ja keltaisen yhdistelmä miellyttää silmää kovasti tällä hetkellä. Keltainen on ollut minulla boikotissa pitkään sekä vaatetuksessa että sisustuksessa, mutta nyt se on alkanut taas kiehtoa ja näyttää hyvältä ja raikkaalta. Niin ne mieltymykset aaltoilee.., viimeksi diggasin keltaisesta joskus 90-luvun lopulla :-D

Rokkipaisley (c) Tikkiäinen







Lapsille ja lapsenmielisille :-)

Värikkäistä ja iloisista kankaista on mukava ommella vaatetta myös itselle. Varsinkin näin kaamosaikaan kaipaan värejä ja leikkimielisyyttä. Tässä muutamia suunnittelemiani "lapsellisia" kuoseja :-)

Veikeä kettu (c) Tikkiäinen

Etanakukka (c) Tikkiäinen

Iloiset etanat (c) Tikkiäinen

Etanarivi (c) Tikkiäinen

Etanarinki (c) Tikkiäinen

Tuulimyllyt (c) Tikkiäinen

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kankaiden ihanuudesta ja kangashulluudesta

Myönnän julkisesti olevani koukussa kankaisiin. Ostan niitä, vaikka varsinaista tarvetta tai suunnitelmaa ei olisikaan. Kankaita pursuavat kaapit tuovat (hyvässä järjestyksessä ollessaan) merkillisen hyvänolon tunteen, jota voisi verrata - hmm, en oikein tiedä mihin! Kauniit värit ja kuviot tuovat iloa jo pelkkänä kankaana, mutta se varsinainen ilotulitus alkaa tietenkin ommellessa ja kun kauniista kankaasta onnistuu omin kätösin tekemään jotain todella ihanaa: se on kiistatta paras hetki.

Jospa jonain päivänä vielä saan paininjalan alle oman kankaan... En edes uskalla kuvitella, miltä se tuntuisi! Pienen erän tilaaminen on jo jonkun aikaa ollut ajatuksissa, toivottavasti se toteutuu pian (ei puutu kuin rahoitus..). Omien kankaiden tilaaminen onnistuu ainakin täällä: spoonflower.com . Jos jollain on tiedossa muita paikkoja, niin saa vinkata :-)

Tein kesällä kangasinventaarion, eli sain päivän verran leikkiä kangaskauppaa. Onhan niitä kertynyt, mutta täytyy tunnustaa, että kaivettuani viimeisenkin nyssykän kaapin perukoilta olin hieman pettynyt. Ei niitä nyt niin paljon ollutkaan! Sain siis hyvän syyn tehdä pikaisesti muutaman uuden kangastilauksen ;-)

Täytyy toki myöntää, että puuvillakankaat menevät kyllä hirmuisen litteiksi, eli jos nämä kankaat olisi ripustettu narulle, niin 100m olisi tuntunut lyhyeltä...

Täytyyhän näin suurella määrällä ihania kankaita olla iso ja pelottava vahtikoira!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuosisuunnittelua

Olo on ollut viime päivinä varsin luova ja tuottelias. Tässä muutamia kuoseja :-)

"Kiveys" (c) Tikkiäinen

"Kiveys" (c) Tikkiäinen

"Pitsiperhonen" (c) Tikkiäinen

"Pitsiperhonen" (c) Tikkiäinen

"Pitsiperhonen" (c) Tikkiäinen

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Uusi blogini!

Pitkään olen miettinyt, pohtinut ja suunnitellut oman kässäblogin perustamista. Nyt oli sitten mitä ilmeisimmin sen aika - vihdoinkin!

Aika näyttää millaiseksi tämä blogi sisällöltään muodostuu - tarkoitus ei kuitenkaan ole julkaista jokaista pikasurautusta, vaan ennemminkin keskittyä kuosisuunnitteluun ja muihin "omiin juttuihin". Luvassa on siis taiteilua ja uniikkikappaleita!


Täytyypä nyt heti kokeilla onnistuuko kuvan lisääminen, mikä käsittääkseni on blogin pidossa aika tärkeä juttu ;)

Tässä "Unilinnut" -kuosi kahdessa eri värissä. Olisipa ihana saada jonain päivänä oma kuosi kankaaksi!