tiistai 29. huhtikuuta 2014

Rakas peurani

Dear Deer -velour pääsi jälleen paininjalan alle ja täytyy sanoa, että onhan siinä ihan oma fiiliksensä ommella omasta kuosista! Ja tätä iloa on luvassa lähiaikoina lisää, sillä odotamme Laululintu -trikoota saapuvaksi Kestovaippakauppaan aivan lähiaikoina :-) Luomulaatuinen trikoo on jo ennakkotilattavissa ja saapuu varastoon ensi viikolla.

Ajattelin aluksi, ettei Dear Deerin hempeä väritys sopisi omiin vaatteisiini, mutta tässä sitä nyt poseerataan peurat helmassa hulmuten (täällä Keski-Suomessa on tänään ollut melkoisen tuulista ja kuvaushetkellä myös pilvistä..).

Hihaton tunika/mekko Dear Deer -velourista.


Kaavan tähän mekkoseen muokkasin ensimmäisestä käteen osuneesta tunikan kaavasta. Yläosaan valitsin tummanruskeaa velouria, kanttaukset on tehty tummanruskealla resorilla (ikinä ei ole kanttaus onnistunut kerrasta näin hyvin :-D ). Surautin etukappaleelle lyhyen pitsivetoketjun ihan vaan somistukseksi, ja hyvinhän se sopii tähän hempeään kokonaisuuteen.

Nanson Paulakukka trikoopaita olikin aika hauska tässä alla, värit sopivat täydellisesti! Nuo kumisaappaat nyt ei välttämättä ole ihan harkittu tähän asukokonaisuuteen, mutta on ne ah niin mukavat ;-)
Hihaton tunika/mekko Dear Deer -velourista.
Dear Deer -velouria saat Seliasta!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Arvonnan voittaja selvillä!

Suoritimme juuri arvonnan ja Pienikamarin tarjoama söpö palkinto lähtee Sarille, onnea! 

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Applikoitu Oktonautti

Siskon poika 4 vee toivoi Oktonautti -paitaa. Suosikkihahmonsa on Kwazii, joten eihän siinä muu auttanut kuin tädin alkaa hommiin. Paita on joustocollegea, applikointi tehty trikoolla. 

Paidan saaja oli ilmeisen tyytyväinen ja kokokin sattui kohdilleen, oli kuulemma päiväkodissa päällä heti seuraavana päivänä ;-)

Applikoitu paita, koko 116cm.

Vielä ehtii osallistua ihanaan ompeluaiheiseen arvontaan. Klik-klik!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Arvonta!

Nyt olisi pienen mukavan arvonnan aika :-) Söpön ompeluaiheisen palkinnon tarjoaa Jyväskylän ihanin puoti Pienikamari, josta löydät mm. leluja ja lahjatavaroita. Kannattaa käydä tutustumassa paikan päällä (Kilpisenkatu 9) tai kurkkia ihanuuksia nettikaupassa.

Pienikamarin Facebook-sivut löydät tästä linkistä. 

Arvonnan voittaja saa itselleen seuraavat tuotteet: Sykon neulatyyny, pieni ompeluaiheinen peltirasia ja kortti (Froy&Dind) sekä kukkanuppineulat.

Arvonnan palkinto.

Arvonnan palkinto.

Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta, ja kertomalla mikä suunnittelemistani kuoseista on sinun suosikkisi. Kuoseja pääset selaamaan valitsemalla oikealta tunnisteista "kuosisuunnittelu".

Arvonta suoritetaan heti pääsiäisen jälkeen tiistaina 22.4.2014. Onnea arvontaan!