perjantai 31. lokakuuta 2014

Ompeluhaaste: poikien viikko!


Mallikelpoinen -blogissa on ollut jo useamman viikon ajan mukavia ompeluhaasteita. Nyt lähden viimein mukaan tämän viikon haasteeseen, jonka aiheena on pojat/miehet. Olen jo jonkin aikaa pohtinut viisi vuotta täyttävälle siskonpojalle lahjaa. Halusin tehdä pehmolelun, mutta millainen pehmo olisi 5-veelle (joka omasta mielestään on jo hirveän iso poika!) riittävän "katu-uskottava"?

Heräsin yhtenä aamuna valtavan ompeluinspiraation vallassa, ja aloin saman tien hahmottelemaan sammakkopehmon kaavoja. Käytin kaapista löytyneitä puuvillakankaita ja tilkkuja, vanuakin löytyy runsaasti Ikean euron tyynyjen muodossa ;-)

Parissa tunnissa syntyi Simo, joka on symppis rock-sammakko. Vanhojen farkkujen lahkeista ompelin Simolle liivin ja "niittivyön". Rennon trendikäs Simo on pukenut myös pilkullisen kolmiohuivin.



Simo on noin 50cm pitkä, hieman ujo ja kiltti tyyppi.

Simo ilman asusteita.

ps. Simon kaavat ja ompeluohjeet tulossa blogiin!


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Käyttövaatetta itselle

Syksy on kääntynyt talveksi ainakin tilapäisesti täällä Keski-Suomessa. Toppatakki on kaivettu yläkaapista käyttöön ja pitkähihaisia tunikoita on valmistunut tosi tarpeeseen jo kolme kappaletta. Miten voi aina vuodenajan vaihtuessa törmätä samaan ongelmaan: ei ole tarpeeksi oikeanlaista vaatetta? Onneksi kaapit pursuaa kankaita, ja viime aikoina myös intoa ompeluun on riittänyt. 

Näissä kolmessa tunikassa on kaikissa sama kaavapohja (Autumn Mood, Ottobre 5/13). 

Ihanasta Hattaroita -joustocollegesta ompelin tunikan, johon tuli vyötärölle nyörikuja. Kangas on aivan ihanan pehmeää ja joustavaa. Valitsin tehosteväriksi raikkaan oranssin, jota on siis savupiippukauluksen sisäpuolella, hiharesoreissa ja nyörissä. Tykkään kovasti nykyään pussittavasta helmasta, joten kaksi kolmesta tunikasta sai helmaan kuminauhan. Tuli oikein kiva kotivaate ja pöllötkin pääsivät kuvaan :-) Hattaroita-joustocollegea saa Ainolasta!

Tunika joustocollegesta.

Laululintu-trikoosta ompelin "perustunikan", jonka helmassa on kuminauha. Tämä on näistä kolmesta ehkä mun lemppari. Laululintu-trikoota saa Kestovaippakaupasta!

Metsolan alesta aikoinaan ostettu pikkupilkkuinen joustofrotee pääsi kolmantena paininjalan alle. Tähänkin tuli savupiippukaulus. Helmassa ja hihansuissa on Kestovaippakaupan raitaresoria. 

Laululintu-tunika ja pilkkutunika joustofroteesta.

Mahtaakohan näitä tulla vielä lisää? Voipi olla. Herkästi ohimenevä vaateompeluinnostus lienee viisainta käyttää hyödyksi niin kauan kuin sitä kestää ;-)

 

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Korttiarvonta suoritettu

Perinteisesti numerolapuilla suoritetussa arvonnassa onni suosi Kristaa, onnea! :-)

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Omia kortteja ja pikku arvonta niiden kunniaksi :-)

Teetin omalla kettukuosilla postikortteja ja tulihan niistä aika kivoja :-) Kortteja voi ostaa suoraan minulta hintaan 1e/kpl + postikulut. Tilaukset osoitteeseen tikkiainen@live.fi.

Lumiketut postikortti.

Kettuaiheisia kuosejakin syntyi aiemmin syksyllä useita. Tässä niistä muutama.

Lumiketut turkoosi.

Lumiketut harmaa.

Lumiketut vaaleanpunainen.

Kettumetsän syksy vihreä.

Kettumetsän syksy harmaa.

Jospa laitetaan pieni arvonta pystyyn omien korttien kunniaksi, eli kommentoimalla tätä postausta osallistut arvontaan, jossa palkintona 10 kpl Lumiketut postikortteja. Suoritan arvonnan viikon päästä, eli 12.10. Tervetuloa mukaan ja vinkkaa kaverillekin! :-)



Kuninkaallinen meininki

Kruunukas -digitrikoo on saapunut Majapuulle kahdessa värissä. Valkopohjaista puuvillaa vielä odotellaan ja trikoona on odotettavissa muutama uusi väri lähiaikoina. Itse en ole vielä päässyt näitä hypistelemään, mutta ompeluideoita on jo muutamia :-)

Kruunukas harmaa.

Kruunukas liila.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Paisley

Eilen sain hakea ihanan paketin. Uusi kuosini Paisley on nyt myynnissä Sampsukassa! Vielä illalla oli pakko surauttaa tästä itselle legginsit, ja tänään täytyy varmaan tehdä ainakin pipo :-) 

Kuvausolosuhteet eivät sisällä illan hämärässä ole parhaat mahdolliset..


Paisley -legginsit.
Ps. Sampsukka myy kankaan lisäksi myös valmiita vaatteita ja asusteita naisille ja lapsille, kannattaa kurkata!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Uutuuskuoseja

Voi mahdotonta tätä iloa! Hannan Kangas teetti kankaalle yhteensä neljä suunnittelemaani kuosia: Rokki -kuosiperheen, johon kuuluu Rokkipöllö, Rokkikukka ja Rokkiraita sekä Medaljonkia kahdessa eri värissä. Kaikki ovat digipainettua trikoota, mukavan pehmeä materiaali, joka sopii moneen käyttöön.

Tämän paketin noutaminen ja ennen kaikkea avaaminen oli kyllä yksi kesän tähtihetkistä. Ei sitä ihan joka päivä saa 12 kiloa onnea (= kankaita!) jättipaketissa lähismarttiin :-D

Monenlaista suunnitelmaa on näistä jo mielessä ja yksi niistä toteutettukin jo. Erityisesti vaaleanpuna-harmaa Medaljonki miellyttää omaa silmääni, joten siitä tulee varmasti vielä ommeltua itselle vaatetta. Myös hyvä ystäväni on jo tilannut siitä syksyksi pipon :-)

Kameran linssissä on jotain töhnää, käykää siis kurkkaamassa laadukkaampia kuvia Hannan Kankaan sivuilta täältä!

Kuosiperhe, eli Rokkikukka, Rokkipöllö ja Rokkiraita.

Medaljonki molemmissa väreissä.

Koiran mielestä nämä ovat hyviä pesäaineksia ;-)

Maksimekko keltaisesta Medaljongista.

Eihän sitä malttanut olla ompelematta heti jotain. Syntyi maksimekko, johon kaavan muokkasin Ottobren perustopin kaavaa pidentämällä ja hieman leventämällä. Irrallinen vyö on letitetty Novitan Hanko -langasta. Kuvaushetkellä helma on vielä huolittelematta...

Tässä paljastan vielä sen verran, että lähiaikoina tulossa mukava arvonta yhteistyössä Hannan Kankaan kanssa! :-)

Ihanat Pitsit!

Majapuulla ja Pehemiällä on jo jonkun aikaa ollut myynnissä suunnittelemaani Pitsikuosia. Tumma pinkki on joustofroteeta ja oranssi trikoota. Joustofroteesta olen suunnitellut tekeväni kesäisen lyhyen mekon, joka soveltuisi erityisen hyvin uimareissuille. Trikoosta olen jo surauttanut legginsit ja yläosan. Yläosa vaatii vielä hieman tuunausta..

Syksyn tullen täytyy kokeilla, miten tämä iso kuvio taipuu pienempiin ompeluksiin kuten pipoon ja lapasiin. Ennustan, että vallan mainiosti ;-)

Siinä ne nyt hulmuaa mattotelineellä! :-)

Näistä tuli ihan kesän suosikit.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Leijonakesä

Leijonakuosi on kummitellut mielessäni jo pitkään ja nyt vihdoin se siirtyi paperille! Tämä jellona on somistanut harjaansa kesän kukkasilla :-)

Kumpi on sinun suosikkivärisi? Ja nimeäkin saa tälle kuosille ehdotella :-)






tiistai 17. kesäkuuta 2014

Pullea toukkaprinssi

Sadepäivän ratoksi piirtelin uuden kuosin. Toukkaprinssi on pullea ja iloinen kaveri, joka toivottaa kaikki tervetulleeksi valtakuntaansa :-)




tiistai 3. kesäkuuta 2014

Hellemekko kummitytölle

Laululintu-trikoosta surautin ihanan helpon hellemekon kummitytölleni koossa 130cm. Kaavan löysin vanhasta Moda-lehdestä (2/2000). Kavensin kappaletta hieman sekä edestä että takaa. Solmimisnauhan ompelin puuvillasta ja helmaan löytyi sopiva pätkä oranssia pitsiä.

En tiedä kenelle neito luuli minun tämän mekon ommelleen, kun sanoi tahtovansa sen omaksi ja kysyi paljonko se maksaa ;-)

Leppoisa trikoomekko hellepäiviin.

Laululintu-trikoo Kestovaippakaupasta!

tiistai 20. toukokuuta 2014

Applikoitu kesäkassi äidille

Kankaiden yön ompelukilpailun innoittamana syntyi kesäkassi ja -kukkaro äidille lahjaksi. Pohjana ihana pikkupilkkuinen farkkukangas Käpyseltä. Perhosapplikaatio syntyi pikkuisista jämätilkuista. Hauskaa näpertämistä tällaisen tekeminen, vähän niinkuin kokoaisi palapeliä!

Kassin vuoriksi laitoin tikkikangasta, joka oli ylijäämää kevään takkiprojektista. Kukkaro on vuoritettu puuvillalla.

Kesäinen setti lahjaksi äidille.

Applikaatio lähempää.
Tällaisella siis mukana Kankaiden yön ompelukilpailussa. Kilpailutöitä pääsee katselemaan ja äänestämään Kankaiden yön FB-ryhmässä täällä!

lauantai 17. toukokuuta 2014

Laululintu keväisessä metsässä

Voi ihanaa, Laululintu on vihdoin täällä - niin ja mekkokelitkin saapuivat kuin tilauksesta! 

Laululintu pääsi kevätretkelle metsään.

Viime päivät olen viettänyt tiiviisti ompelukoneen äärellä. Sain suunnittelemaani Laululintu -trikoota vihdoin käsiini ja täytyihän siitä heti yksi mekkonen surauttaa. Tämä trikoo on mukavan napakkaa, mutta kuitenkin pehmeää ja onhan tuo kuosikin ihan jees ;-)


Toi on se Laululintu!

Kaavan mekkoon nappasin uusimmasta Ottobre Womanista. Levensin helmaa hieman ja ompelin oranssista trikoosta leveän vyön, joka kokoaa ylimääräisen väljyyden napakasti vyötärölle. Ja tulihan siitä aika ihana!

Kesämekkonen Laululinnusta.

Laululintu -trikoota voit ostaa Kestovaippakaupasta!

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Rakas peurani

Dear Deer -velour pääsi jälleen paininjalan alle ja täytyy sanoa, että onhan siinä ihan oma fiiliksensä ommella omasta kuosista! Ja tätä iloa on luvassa lähiaikoina lisää, sillä odotamme Laululintu -trikoota saapuvaksi Kestovaippakauppaan aivan lähiaikoina :-) Luomulaatuinen trikoo on jo ennakkotilattavissa ja saapuu varastoon ensi viikolla.

Ajattelin aluksi, ettei Dear Deerin hempeä väritys sopisi omiin vaatteisiini, mutta tässä sitä nyt poseerataan peurat helmassa hulmuten (täällä Keski-Suomessa on tänään ollut melkoisen tuulista ja kuvaushetkellä myös pilvistä..).

Hihaton tunika/mekko Dear Deer -velourista.


Kaavan tähän mekkoseen muokkasin ensimmäisestä käteen osuneesta tunikan kaavasta. Yläosaan valitsin tummanruskeaa velouria, kanttaukset on tehty tummanruskealla resorilla (ikinä ei ole kanttaus onnistunut kerrasta näin hyvin :-D ). Surautin etukappaleelle lyhyen pitsivetoketjun ihan vaan somistukseksi, ja hyvinhän se sopii tähän hempeään kokonaisuuteen.

Nanson Paulakukka trikoopaita olikin aika hauska tässä alla, värit sopivat täydellisesti! Nuo kumisaappaat nyt ei välttämättä ole ihan harkittu tähän asukokonaisuuteen, mutta on ne ah niin mukavat ;-)
Hihaton tunika/mekko Dear Deer -velourista.
Dear Deer -velouria saat Seliasta!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Arvonnan voittaja selvillä!

Suoritimme juuri arvonnan ja Pienikamarin tarjoama söpö palkinto lähtee Sarille, onnea! 

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Applikoitu Oktonautti

Siskon poika 4 vee toivoi Oktonautti -paitaa. Suosikkihahmonsa on Kwazii, joten eihän siinä muu auttanut kuin tädin alkaa hommiin. Paita on joustocollegea, applikointi tehty trikoolla. 

Paidan saaja oli ilmeisen tyytyväinen ja kokokin sattui kohdilleen, oli kuulemma päiväkodissa päällä heti seuraavana päivänä ;-)

Applikoitu paita, koko 116cm.

Vielä ehtii osallistua ihanaan ompeluaiheiseen arvontaan. Klik-klik!

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Arvonta!

Nyt olisi pienen mukavan arvonnan aika :-) Söpön ompeluaiheisen palkinnon tarjoaa Jyväskylän ihanin puoti Pienikamari, josta löydät mm. leluja ja lahjatavaroita. Kannattaa käydä tutustumassa paikan päällä (Kilpisenkatu 9) tai kurkkia ihanuuksia nettikaupassa.

Pienikamarin Facebook-sivut löydät tästä linkistä. 

Arvonnan voittaja saa itselleen seuraavat tuotteet: Sykon neulatyyny, pieni ompeluaiheinen peltirasia ja kortti (Froy&Dind) sekä kukkanuppineulat.

Arvonnan palkinto.

Arvonnan palkinto.

Arvontaan osallistut kommentoimalla tätä postausta, ja kertomalla mikä suunnittelemistani kuoseista on sinun suosikkisi. Kuoseja pääset selaamaan valitsemalla oikealta tunnisteista "kuosisuunnittelu".

Arvonta suoritetaan heti pääsiäisen jälkeen tiistaina 22.4.2014. Onnea arvontaan!



maanantai 31. maaliskuuta 2014

Aurinkoperhoset

Aurinkoperhoset -kuosi syntyi Kevätkisun kanssa yhtä aikaa. Kevät näköjään inspiroi minua kovasti ja hyvä niin :-)

Aurinkoperhoset.

Aurinkoperhoset.

Kevätkisu

Eilen illalla piirtelin keväisen kisun, joka ihailee perhosia :-)

Kevätkisu.

Koreat kauriit

Joskus kuukausia sitten piirusteltu korea kauris sai viimein vuoron päästä skanneriin ja väritykseen. Tässä alustavia versioita, olkaapa hyvät :-)


Koreat kauriit.

Koreat kauriit.

Koreat kauriit.

Koreat kauriit.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kevättä kuosissa

Isoja auringonkukkia, raikkaita värejä - niistä on keväinen kuosi tehty :-)

Aurinkoinen.

Aurinkoinen.

Värikäs kuosi!

Olen piirrellyt muutamia kuoseja "pöytälaatikkoon" ja ajattelin nyt laitella niitä tänne esille pikku hiljaa. Ensimmäisenä värikästä ja hieman retrohenkistä. Kuvion tässä kuosissa näkisin melko isona ja tämä sopisi monelle materiaalille. Kesämekkoa trikoosta, sisustustekstiiliä puuvillasta, ja tulisipa puuvillasta aika kiva kesäkassikin :-)

Koru, kelta-fuksia.

Koru, harmaa-fuksia.

Koru, lime-ruskea.

Koru, oranssi-ruskea.

Pian tulossa todella suloinen ompeluaiheinen arvonta, kannattaa siis pysyä linjoilla ;-)


maanantai 10. maaliskuuta 2014

Ompeluksia Dear Deer -velourista

Vihdoin pääsin hypistelemään ensimmäistä omaa kuosiani kankaana - ja onhan se ihana; niin pehmeä, niin hempeä, niin herkkä ja kaunis, vaikka itse sanonkin ;-) 


Ehkä ei kuitenkaan poikakoiralle tästä takkia..

Ihan ensimmäiseksi ompelin pikkuisen pipon, joka menee ystävän lapselle lahjaksi. Pipossa on fleecevuori ja pitsiset solmimisnauhat. 
Pikkuinen pipo.

Kummitytölle valmistui pehmoinen ja lämmin tunika koossa 134cm (kaava SK 2/2011 muokaten). Tässä Dear Deerin kaveriksi olen yhdistänyt tummanruskeaa velouria sekä tummanruskeaa resoria. 

Hupputunika kummitytölle.